Mikä tekee Kaukokiidosta niin menestyneen yrityksen?

Kaukokiito on eittämättä yksi rahtialan menestyneimmistä yrityksistä Suomessa. Millaiset komponentit ovat nostaneet sen menestykseen ja mikä tekee siitä niin mahtavan yrityksen? Lue aiheeseen liittyvää pohdintaamme tästä artikkelista!

Kehittyminen aikakausien mukaan

Kaukokiidolla on alan kokemusta jo useiden vuosikymmenten ajalta. Se on onnistunut mukauttamaan toimintaansa ajan vaatimusten mukaan vuosikymmenestä toiseen, mikä on varmasti yksi suurimmista syistä sen menestykseen. Se selvisi jopa 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun lamasta mukauttamalla toimintaansa.

Hyvä asiakaspalvelu

Hyvä asiakaspalvelu on yrityksen toinen kulmakivi. Kaukokiito pitää kiinni aikatauluista ja pyrkii toimittamaan tuotteet asiakkaille hyvässä kunnossa, vahingoittumattomina. Hyvä asiakaspalvelu onkin tässä yrityksessä kunnia-asia.

Yhteiskuntavastuu

Kaukokiito on osoittanut monin tavoin ottavansa osaa yhteiskunnalliseen vastuunkantoon. Australian metsäpalot järkyttivät maailmaa vuoden 2019 loppupuolella ja vuoden 2020 alkupuolella. Laajat alueet kokivat voimakkaita tuhoja ja monet alueen eläimet olivat hätää kärsimässä. Suomalaiset käsityöharrastajat päättivät ottaa palossa kärsineet eläimet sydämen asiakseen ja valmistivat niille talkootyönä suuren määrän käsitöitä auttamaan eläimiä vaikeassa tilanteessa. Kun tuotteiden lähettäminen perille uhkasi muodostua liian suureksi haasteeksi, otti Kaukokiito tilanteesta kopin ja auttoi toimittamaan käsityöt perille Australiaan saakka!

Toinen hyvä, ajankohtainen esimerkki yrityksen yhteiskuntavastuun kantamisesta on sen Lapin rekikoirille tarjoama apu. Kaukokiito toimitti alueen rekikoirille suuren määrän ruoka-apua koronaepidemian aiheutettua osalle koirista jopa lopetusuhan. Koronaepidemia nimittäin aiheutti sen, että alueen turistimäärät vähenivät radikaalilla tavalla. Tämän vuoksi rekikoirayrittäjät menettivät suuren osan tuloistaan, vaikka tilojen kulut pysyivätkin lähes ennallaan. Moni ei ehkä tule edes ajatelleeksi, kuinka paljon suuren rekikoiramäärän ruokkiminen maksaa. Yrityksen menetettyä tulonsa on erityisen haastavaa saada koirat ruokittua ilman ulkopuolisten apua. Eläinten ystävän sydäntä lämmittää aivan erityisesti Kaukokiidon tässä kohtaa ottama koppi!

Kaukokiito on tehnyt omalta osaltaan myös parhaansa koronavirusepidemian leviämisen estämisessä. Se on ryhtynyt monenlaisiin toimiin ja seuraa tilanteen kehittymistä tarkasti. Sen työntekijät ovat saaneet opastusta tilanteeseen liittyen ja tässäkin kohtaa Kaukokiito on osoittanut olevansa vastuullisesti toimiva rahtialan yritys, joka näkee alan tavallista laajemmassa mittakaavassa – ja mielestämme juuri tässä piilee yksi yrityksen menestyksen salaisuuksista!